TV-Opas

Vakava liikenneturma Ivalossa: Kolme ihmistä kuollut – kaikki samassa autossa

Kolme ihmistä on kuollut Ivalossa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa.

Lisäksi kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti.

Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa, joissa oli yhteensä seitsemän matkustajaa.

Turmassa kuolleet olivat samassa henkilöautossa. Lisäksi siellä oli neljäs henkilö, joka loukkaantui vakavasti. Toisessa autossa oli kolme ihmistä, joista yksi sai vakavia vammoja.

Poliisi ei halunnut kertoa uhrien ikää tai sukupuolta. Turmasta tiedotetaan lisää huomenna aamupäivällä. 

Poliisi tutkii onnettomuutta yhdessä tutkijalautakunnan kanssa. 

– Jonkinlainen käsitys meillä on siitä, miten onnettomuus on tapahtunut, mutta emme kommentoi sitä vielä tarkemmin, kertoo rikoskomisario Janne Koskela MTV Uutisille.

– Tie on ollut jäinen ja liukas.

Tässä vaiheessa epäillään, että toisen ajoneuvon kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan oikealle kääntyvässä mutkassa ja autot ovat törmänneet toisiinsa. Onnettomuuspaikalla liikenne kulkee jälleen normaalisti. 


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.