Vakavaan turmaan joutunut Hannu kauhistui sairaalan puitteista: Viemärivedet sänkyyn – ”En voinut kuin huutaa”

Työtapaturman vuoksi sairaalaan joutunut rakennusmies Hannu Österberg kauhistui puitteita, joissa hoitohenkilökunta tekee työtään ja potilaat lepäävät.

Hannu Österberg kirjoitti pitkän Facebook-päivityksen, jossa hän kuvailee hoitohenkilökunnan vähyyttä ja sen aiheuttamaa kiirettä sekä Töölön että Hyvinkään sairaalassa. Lisäksi Österberg kiinnittää huomionsa Töölön sairaalan huonoon kuntoon.

Potilaat ja henkilökunta joutuvat kärsimään ahtaudesta ja hälinästä tai suoranaisesta melusta.

– Mutta kaiken huippu oli, kun viemäri petti potilashuoneen yläpuolella ja jätevesi valui suoraan sänkyyni. Jalkani eivät toimineet vielä silloin, enkä säikähdyksessäni osannut tehdä muuta kuin huutaa: hoitaja, hoitaja, kuvailee Österberg.

Hän kertoo hädissään unohtaneensa jopa hoitajankutsunapin painamisen.

Putkirikon vuoksi koko potilashuone oli pakko tyhjentää, ja täynnä olleessa sairaalassa vaihtoehdot olivat vähissä. Huoneen kaikki kuusi vuodetta sijoitettiin käytäville ja lopulta myös suihkuhuoneeseen.

Österberg korostaakin sitä, että mitään valittamista ei ole henkilökunnassa ja hoidossa, puitteet ja henkilökunnan kiire vain huolestuttavat.

Töölöstä Hyvinkäälle

Kun Österberg pääsi pahimman yli, hänet siirrettiin Hyvinkään sairaalaan. Siellä hän kertoo viettäneensä lähes unettoman yön pelätessään huonetoverinsa hengen puolesta. Österbergin mukaan hän tarkkaili pitkälle aamuyöhön naapurivuoteen potilaan hengitystä, joka oli katkonaista.

Österberg vapautui huolestaan, kun naapuri vietiin toiseen huoneeseen aamuyöllä. Hän kertoo olevansa huolissaan henkilökunnan riittämisestä ja jaksamisesta.

Hyvinkään sairaalan kirurgian ylilääkäri pahoittelee, että potilas on tuntenut tarpeelliseksi kantaa huolta toisen potilaan hengestä.

– Teimme asiasta selvityksen Facebook-päivityksen vuoksi, ja voin hyvällä omallatunnolla todeta, että kaikki oli kunnossa koko ajan, sanoo ylilääkäri Ulla Keränen.

– Tietysti on kaunista kantaa huolta ja vastuuta lähimmäisistään ja huonetovereistaan, mutta tässä tapauksessa se ei olisi ollut tarpeen, sanoo Keränen.

Keränen muistuttaa, ettei sairaalassa voida kertoa yhden potilaan asioista toiselle potilaalle.

Ylilääkäri Ulla Keräsen mukaan Hyvinkään sairaalan kirurgisen vuodeosaston rakenne on sellainen, ettei henkilökunnan määrä välttämättä avaudu kokonaisuudessaan yhdestä potilasvuoteesta asiaa tarkastellessa.

– Meillä on riittävästi hoitohenkilökuntaa, ja se on ryhmitelty tarkoituksenmukaisesti tilanteen mukaan, kertoo Hyvinkään sairaalan kirurgian ylilääkäri Ulla Keränen.

Keränen kertoo, että on yksi iso osasto, joka on jaettu pienempiin osiin. Henkilökunta liikkuu tarpeen mukaan sinne, missä heidän työpanostaan tarvitaan. Siksi rauhallisessa osaston osassa saattaa tuntua, että henkilökuntaa on kovin vähän.

Töölön sairaala elinkaarensa päässä

HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgian tulosyksikön toimialajohtaja Jarkko Pajarinen on lukenut Hannu Österbergin Facebook-päivityksen ja valaisee tilanteen taustoja sairaalan näkökulmasta.

– Toimintamme luonteen vuoksi sairaalaan saapuvien tapaturmapotilaiden määrä vaihtelee, eikä sitä voi mitenkään säädellä, sanoo Pajarinen.

Kaikeksi pahaksi Österbergin työtapaturma sattui juuri, kun Töölön sairaala oli aivan täynnä potilaita. Onnettomuus kun osui pahimpaan liukastumissesonkiin.

– Henkilökuntamme tehnyt juuri niinä päivinä töitä äärimmäisessä paineessa, sanoo Pajarinen.

Pajarinen kehuukin Österbergin tarkkanäköisyyttä, kun hän kantaa huolta henkilöstön jaksamisesta.

– Juuri ne päivät olivat meidänkin mittapuullamme hyvin haastava jakso, kertoo Jarkko Pajarinen.

Yksi traumasairaalan haasteista onkin juuri siinä, että henkilöresurssi on vakaa, mutta töiden määrä vaihtelee paljonkin.

– Henkilökuntamme on onneksemme erittäin jaksavaa ja sitoutunutta. Tiedetään myös, että kovaa kiirettä seuraa rauhallisempi jakso, sanoo Pajarinen.

Omat ongelmansa aiheuttaa se, että Töölön sairaala toimii tiloissa, joiden elinkaari on jo tullut tiensä päähän. Sairaalan vanhimmat osat on otettu käyttöön syyskuussa 1932.

– Kaikki täällä työskentelevät odottavat silmät kiiluen uutta traumasairaalaa, kuvailee Pajarinen talonväen suhtautumista nykyisiin tiloihinsa.

Uusi traumasairaala valmistunee 2021 tai 2022, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että nykytiloja ei enää remontoida, vaan ainoastaan tyystin rikkoontuneet paikat korjataan.

– Juuri pahimpaan kiireeseen tosiaan osui sitten vielä kaksi kiinteistötekniikkaan liittyvää ongelmaa, kertoo Pajarinen.

Näistä toisesta Österbergillä on omakohtaista kokemusta. Toinen tapaus liittyi höyryputkeen toisaalla samassa rakennuksessa.

Parhaat kiitokset

Hannu Österberg, jonka Facebook-kirjoituksesta tämäkin juttu sai alkunsa, korostaa MTV Uutisille, että hän kohtasi koko sairaala-aikanaan vain hyvää ja asiallista hoitoa.

– Kovassa kiireessäkin he jaksoivat tehdä työtään hymyillen, hämmästelee Österberg.

Selkänsä työtapaturmassa loukannut Österberg kiittää ylipäätään hoidosta, mutta muistaa erityisesti fysioterapeutteja.

– Sekä Töölössä että Hyvinkäällä sain fysioterapeuteilta uskomattoman hyvää hoitoa ja huolenpitoa. Heidän ansiostaan osaan taas kävellä, iloitsee Österberg.

Sairaalaruokakin oli hyvää. Tosin yksi siihen liittyvä valituksen aihe on.

– Ilta- ja aamupalalla saattoi ruokaa toisinaan olla hiukan niukasti, sanoo Österberg.

Hän jakoikin Facebook-päivityksessään kuvan niukahkosta aamiaisesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.