Väkivaltarikollisuudessa ennennäkemätön kasvu viime vuonna

Väkivaltarikollisuudessa nähtiin viime vuonna ennennäkemättömän suuri kasvu.

Poliisin tietoon tuli viime vuoden tammi-huhtikuussa runsaat kymmenen prosenttia enemmän väkivallantekoja kuin tämän vuoden vastaavana ajankohtana.

– Kasvu selittyi lähes kokonaan vuoden alussa voimaan tulleesta lakimuutoksesta, jonka myötä entistä suurempi joukko lieviäkin väkivallantekoja siirtyi virallisen syytteen alaisiksi. Nyt tilanne alkaa näyttää normaalilta, jopa paremmalta ottaen huomioon, että piilorikollisuutta on saatu paljastettua aiempaa enemmän, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.

Kaikkien poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä näyttää taittuneen selvään laskuun. Vuoden 2011 tammi-huhtikuuhun verrattuna määrä oli lähes kahdeksan prosenttia pienempi.

Kaiken kaikkiaan rikoksia poliisin tietoon tuli vuoden 2012 tammi-huhtikuun aikana 268 618 kappaletta eli yli 22 200 vähemmän kuin vuosi sitten.

Huumausainerikokset vähenivät - vaikeampia paljastaa

Huumausainerikosten määrä on laskenut seitsemän prosenttia vuoden 2011 tammi-huhtikuuhun verrattuna.

Törkeitä huumausainerikoksia poliisin tietoon tuli runsaat kuusi prosenttia vähemmän ja huumausaineiden käyttörikosten määrä laski noin neljänneksen viime vuoden vastaavasta ajasta.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan kyseessä ei kuitenkaan välttämättä todellinen vähentyminen vaan se, että järjestäytyneen rikollisuuden paljastaminen käy koko ajan yhä työläämmäksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.