Vakuutukset korvaavat vaihtelevasti tuulenkaatamia

Vakuutusyhtiöt käsittelevät vuosittain yli tuhat tapausta, joissa haetaan korvauksia tuulen kaatamien puiden aiheuttamiin vahinkoihin.

Koti- ja kiinteistövakuutuksista korvataan tuulen kaatamien puiden aiheuttamia tuhoja tiukkojen ehtojen puitteissa. Korvausten laajuus ja korvaussumma riippuvat valitusta vakuutuksesta. Kattavin korvaus on vakuutuksissa, joissa on niin sanottu laaja turva. Edullisempi kotivakuutus eli perusturva korvaa sen sijaan vain todella kovan myrskyn tuhot, kertoo apulaisjohtaja Marja Saario Kuluttajien vakuutustoimistosta.

- Vaikka vakuutusehdot ovat erilaisia, aika monissa vakuutusehdoissa korvataan myrskyvahingot silloin, kun myrskytuuli on puhaltanut jopa 20-21 metrin sekuntivauhdilla.

Säätilastojen mukaan Suomessa ei ole koskaan mitattu sisämaassa myrskyä, joka täyttäisi mainitun ehdon. Käytännössä vakuutusten perusturva ei siten tuulenkaatoja maksa, mutta laajempi turva ulottuu puihinkin.

Vuosittain tuulenkaatoja koskevia korvauspyyntöjä tulee vakuutusyhtiöille toista tuhatta. Esimerkiksi Tapiola korvaa vuosittain kotivakuutusten perusteella noin parisataa tuulenkaataman puun aiheuttamaa vahinkoa. Korvaussummat vaihtelevat muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen euroon.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 16.12.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.