Vakuutusyhtiöissä poikkeusjärjestelyjä - pahin ilmoitussuma myrskytuhoista ohi

Tapani-myrskyn ja Hannu-myrskyn aiheuttamista vahingoista on tehty korvaushakemuksia ruuhkaksi asti vakuutusyhtiöihin. Pahin piikki näyttäisi kuitenkin olevan ohi ainakin suurimmissa vakuutusyhtiöissä.

Ifin mukaan Tapaninpäivän myrskyvahingot ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon tuhoja. Tämän vuoksi Ifin omaisuuskorvauspalveluun on syntynyt ruuhkaa.

– Omaisuuskorvausyksikköön on tehty lisäresursointia. Ainakin hetken aikaa mennään vielä tällä poikkeusjärjestelyllä, jotta saadaan kaikki vahinkoilmoitukset vastaanotetuiksi, kertoo Ifin korvausjohtaja Kari Ketven.

Tapani- ja Hannu-myrskyjen jäljiltä henkilöasiakkaat ovat ilmoittaneet Ifiin 3 500 omaisuuskorvaushakemusta. Lisäksi yrityspuolelta on tullut viitisensataa omaisuuskorvaushakemusta.

– Uusien vahinkoilmoitusten osalta korkein piikki on ohi. Nyt alkaa jatkohoito, sanoo Ketven.

Myös Pohjola Vakuutuksessa puhelinpalveluun ja itse vahingonkorvauskäsittelyyn on syntynyt ruuhkaa.

– Heti ensimmäisenä maanantaina myrskyjen jälkeen meille tuli lähes 4 000 vahinkopuhelua. Vielä tänäkin maanantaina puheluita tuli lähes 4 000 eli normaalitilanteeseen verrattuna melkein tuplamäärä, kertoo Pohjolan yksityisvahinkoyksikön päällikkö Mika Laapotti.

Kaiken kaikkiaan Pohjolaan on tehty Tapaninpäivän jälkeen 6 300 yksityishenkilön omaisuuskorvaushakemusta. Yrityspuolelta hakemuksia on tullut muutamia satoja.

Pohjolassa on ruuhkan purkamiseksi siirretty väkeä muilta osastoilta selvittämään korvauspäätöksiä ja vastaanottamaan puhelimitse tehtyjä vahinkoilmoituksia.

Myös vakuutusyhtiö Tapiolassa keskitytään tällä hetkellä tilanteen purkamiseen.

– Tällä hetkellä suurin yhteydenottorupeama on ohi ja yhteydenottomäärät alkavat hieman tasaantua, kertoo palvelujohtaja Anu Koskenvuo.

Tapiolaan vahinkoilmoituksia on tullut tähän mennessä lähes 3 000. Merkittävä osa vahingoista — kuten esimerkiksi metsävahingot — ovat kuitenkin yhä ilmoittamatta. Koskenvuon arvion mukaan metsävahinkojen ilmoituksia alkaa ripotella kevään mittaan, kun ihmiset menevät metsäpalstoilleen toteamaan vahinkoja.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.