Valelääkärin motiivina oli raha - "hyvä ja pidetty työntekijä"

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen päällikkö Marika Lanne kertoo, että epäilyt nuoren mieslääkärin pätevyydestä heräsivät viime kesänä.

- Epäilimme lääkehävikkiä vuodeosastollamme. Tätä selvittäessämme otimme yhteyttä asiaa valvovaan Valviraan, ja asia siirtyi heidän selvitettäväkseen. Tästä vyyhti lähti purkautumaan.

Lanne myöntää, että asian selviäminen oli pitkälti sattumaa.

- Emme osanneet epäillä, että asiassa paljastuisi jotain tällaista. Mies oli hyvä työntekijä, jos tässä tilanteessa voi niin sanoa, eli hän pystyi omaksumaan hyvin tietoja, ja hänen tietotasonsa oli sillä tasolla, mitä opiskelijalta odottaisikin. Hän ei tehnyt mitään hallaa, vaan antoi itsestään oikein osaavan kuvan. Hän on varmasti tukeutunut myös terveyskeskuksen muuhun henkilökuntaan, Lanne toteaa.

Loppuvuodesta 2008 alueella oli lääkäripulaa, jota paikkaamaan 23-vuotias Mika Jokinen palkattiin. Jokisen arvioitiin opintotodistusten perusteella päteväksi toimimaan rajatuissa tehtävissä.

- Työhönottotilanteessa meillä ei ole ollut käytettävissämme rekisteriä, jossa kaikki lääketieteen kandidaatit nykypäivänä ovat, mutta hän pystyi toimittamaan asiallisen näköiset, leimoilla varustetut opintorekisteriotteet.

Sosiaali- ja terveyskeskuksen päällikkö Marika Lanne sanoo, että Jokisen paljastuminen valelääkäriksi on ollut järkytys myös terveyskeskuksen henkilökunnalle.

- Hän on ilmeisen taitava ja fiksu kaveri kuitenkin, kun on pystynyt tällaista tekemään. Työntekijät ovat olleet ihmeissään ja ymmällään tapahtuneesta. He ovat joutuneet punnitsemaan myös omaa arviointikykyään, kun tapauksen selviämisessä kesti näinkin kauan.

Lanne korostaa, että Jokisen osuutta kadonneisiin lääkkeisiin ei ole osoitettu toteen.

"Mies ollut asiallinen ja neutraali"

Komisario Rauli Pajuharju Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo, että Mika Jokinen pidätettiin tällä viikolla, mutta hän pääsi tänään vapaaksi. Mies on myöntänyt toimineensa lääkärinä ilman minkäänlaista opiskelutaustaa.

- Meillä ei ollut syytä pitää häntä niin aktiivisesti tutkinnassa, sillä hän selvitti hyvin näitä asioita. Häntä kuullaan kyllä vielä myöhemmin. Mies on ollut asiallinen ja suhtautunut melko neutraalisti tähän tilanteeseen. Hän oli ehkä osannut odottaa, että asia paljastuu joskus.

Pajuharju kertoo miehen itse ilmoittaneen huijauksensa motiiviksi rahan.

- Raha oli se mikä ratkaisi. Kyllähän terveyskeskuslääkärilläkin kohtuullinen palkka on. Tässä vaiheessa muita motiiveja ei ole tullut selville.

- Ilmeisesti hänellä on ollut myös kiinnostusta lääkärin ammattiin, sillä meidän tietojemme mukaan hän on pari kertaa pyrkinyt lääketieteelliseen. Hän ei ole päässyt pääsykokeista läpi, joten nyt hän luultavasti ajatteli oikaista tämän polun ja mennä suoraan lääkärin ammattiin.

Pajuharju kertoo miehen esittämien opintotodistusten olleen niin taidokkaasti väärennettyjä, ettei häntä rekrytoineilla henkilöillä ollut mitään syytä epäillä niiden aitoutta.

- Muutenkin hän on vetänyt roolinsa hyvin vakuuttavasti. Tietojemme mukaan hän oli sekä työtovereiden että potilaiden keskuudessa pidetty henkilö.

KATSO TERVEYSKESKUSPÄÄLLIKÖN JA JUTTUA TUTKIVAN KOMISARION HAASTATTELUT

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.