Mainos

Valepoliisit urkkivat vanhuksilta ja muistisairailta pankkitunnuksia itäisellä Uudellamaalla

Itä-Uudenmaan poliisi on jälleen tällä viikolla saanut useita yhteydenottoja poliisilaitoksen alueella liikkeellä olevista valepoliiseista.

Valepoliisit valikoivat useimmiten uhreikseen iäkkäitä tai esimerkiksi muistisairaita ihmisiä, ja yrittävät päästä käsiksi heidän rahoihinsa ja omaisuuteensa. Poliisi muistuttaa, että pankit ja viranomaiset eivät koskaan kysele puhelimitse pankkitunnuksia, pin-koodeja tai muitakaan tunnistetietoja.

Puhelun alussa valepoliisi kertoo usein selvittävänsä rikosta, ja yrittää sen varjolla kalastaa uhrilta pankkitietoja tai pankkitunnuksia.

Puhelujen aikana uhreille on kerrottu heidän olevan vaarassa ja heitä on pyydetty avustamaan poliiseja erilaisilla tehtävillä. Valepoliisit ovat pyytäneet uhreja esimerkiksi ajelemaan autolla ympäri kaupunkia ja ostamaan uusia puhelimia ja liittymiä.

– Poliisi pyytää kansalaisia avustamaan tehtävillä vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa, eikä se silloinkaan tarkoita autolla ajelemista tai uusien puhelimien ostamista, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan

Valepoliisit ovat käyttäneet myös oikeiden poliisin nimiä. Poliisin tietoon on tullut, että huijari on esiintynyt ainakin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärisenä ja yrittänyt urkkia uhrin pankkitietoja.

Jos epäilyttäviä puheluja tulee, kyselyihin ei pidä koskaan vastata, eikä puhelun toisessa päässä olevalle pidä antaa muitakaan tietoja, poliisi muistuttaa.

Itä-Uudenmaan poliisi kehottaa tekemään epäilyttävistä puheluista rikosilmoituksen. Se pyytää myös iäkkäiden ja esimerkiksi muistisairaiden ihmisten läheisiä ja hoitohenkilökuntaa keskustelemaan asiasta, jotta rikolliset eivät onnistuisi huijaamaan ketään.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.