Valintatalot katoavat katukuvasta

Suomen Lähikauppa kertoo muuttavansa Valintatalot Siwoiksi vuoteen 2018 mennessä.

Muutoksen jälkeen Siwa jää kauppaketjun ainoaksi brändiksi.  

Valintatalojen muuttaminen Siwoiksi liittyy Suomen Lähikaupan investointiohjelmaan. Tänä vuonna on tarkoitus avata 20 uutta Siwaa.  
Viime vuonna Suomen Lähikauppa avasi 19 uuttaa Siwaa ja remontoi perusteellisesti 80 kauppaa.  

– Uudistunut Siwa on ennen kaikkea ruokakauppa, joka vastaa aiempaa paremmin lähialueen ihmisten muuttuviin tarpeisiin, sanoo Suomen Lähikaupan toimitusjohtaja Ralf Holmlund tiedotteessa.  

Kauppojen uudistaminen vaikutti siihen, että Suomen Lähikaupan tappio syveni viime vuonna 12 miljoonaan euroon toissa vuoden kolmesta miljoonasta eurosta. Liikevaihto putosi hieman yli miljardista hieman alle miljardiin euroon.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.