Valot sammuivat tunniksi myös Suomessa

Tuhannet kaupungit sammuttavat tänään valonsa tunniksi osana Maailman luonnonsäätiön WWF:n Earth Hour -tempausta. Suomessa Earth Houria vietettiin illalla puoli yhdeksästä puoli kymmeneen. Kaikkiaan yli sata suomalaiskuntaa sekä useita yrityksiä otti osaa WWF:n kampanjaan.

Myös verkkoyhteisöt olivat vahvasti kuvassa mukana. Maailmalla Earth Hour -verkkoyhteisöissä on laskettu olevan yhteensä yli miljoona jäsentä ympäri maailman.

Maamerkit sammuivat tunniksi eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Kemissä pimeni Kemin Lumilinna, Helsingissä Kauppatorin ja Senaatintorin alue, Espoossa Keilaniemi, Tampereella Tammerkoski, Turussa Aurajoen valaistukset, Imatralla Imatrankoski ja Rovaniemellä Lordin aukio.

Lukuisat maamerkit eri puolilla maailmaa ovat pimentyneet tunnin ajaksi. Esimerkiksi maailman korkein rakennus, Taipeissa sijaitseva 508 metriä korkea pilvenpiirtäjä, oli tunnin ilman valaistusta. Myöhemmin pimenivät muun muassa Gizan pyramidit.

Tempauksella WWF haluaa muistuttaa ihmisiä mahdollisuuksista torjua ilmastonmuutosta. Samalla halutaan vedota päättäjiin ympäri maailmaa, jotta he ryhtyisivät tiukempiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran Sydneyssä 2007.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.