Mainos

Valtava zeppeliini saapuu Suomeen tutkimaan ilmakehää

Ilmakehätutkijoiden zeppeliini eli ilmalaiva ei saavu Suomeen vielä tänään. Ruotsista tulevan aluksen matka on peruttu tältä päivältä huonojen sääolojen takia.

Merenylitys koetetaan ottaa uusiksi mahdollisesti jo huomenna.

Lähiviikkoina ilmalaivan voi nähdä sen päivittäisillä tutkimuslennoilla Satakunnan ja Pirkanmaan suunnalla. Noin 70 metriä pitkän ilma-aluksen määränpää on Jämijärvellä Satakunnassa.

Aluksen mittalaitteilla kerätään näytteitä ilmakehän hiukkasista eli aerosoleista. Näytteistä saatua tietoa käytetään muun muassa ilmastonmuutokseen liittyvien ilmiöiden ymmärtämiseen ja ennakointiin.

Ilmalaiva on parkissa Jämijärven lentokentällä, mutta tutkimuslennot suuntautuvat enimmäkseen Pirkanmaan Juupajoelle, jossa on Helsingin yliopiston mittausasema. Mittauksia tehdään myös Tampereen ympäristössä.

Kansainvälisen tutkijaryhmän lennot loppuvat kesäkuussa, sillä zeppeliinin on poistuttava Suomen ilmatilasta 16. kesäkuuta mennessä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.