"Valtio ei tue vielä lopetusuhan alla olevia lentoja"

Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan valtio ei vielä aio tukea lopetusuhan alla olevia lentoja. Alueilla jatketaan kaupallisen ratkaisun etsimistä.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja maakuntien edustajat puivat tänään kotimaan lentoyhteyksien kohtaloa. Koolle oli kutsuttu Porin, Seinäjoen ja Jyväskylän kaupunkien edustajat sekä maakuntaliittojen, kauppakamarien ja elinkeinoelämän edustajat.

Lentoyhtiö Finncomm ilmoitti tällä viikolla lopettavansa lennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle. Porin ja Seinäjoen lentoyhteys on jo poikki.

Tavoitteena on kuitenkin avata yhteys uudestaan kuukauden sisällä.

- Me emme voi vitkutella tässä asiassa, vaan täytyy saada nopeasti ratkaisuja aikaan lähiviikkojen aikana, Vehviläinen sanoi MTV3:n uutisille.

Ministeri Vehviläinen on katsonut, että ensisijainen ratkaisu tilanteeseen on löytää uusi, kaupallinen toimija puuttuville reiteille.

Lentoreittien lakkauttaminen kirpaisee kunnanisiä

Finncommin ongelmista saada nyt lakkautettuja reittejä kannattavaksi tiedettiin jo kaksi vuotta sitten, joten lakkautus ei tullut suurena yllätyksenä. Silti se aiheutti kriisin Porin ja Seinäjoen bisneselämälle. Porin reitillä lensi noin 60 000 henkilöä vuodessa.

- Näistä kotimaanlennoista noin 40 prosenttia jatkuu Helsingin ulkopuolelle eli tämä on suuri osa sitä vientiyritysten aiheuttamaa tarvetta ja siitä olemme tosiaan huolissamme. Tämän pitää tosiaan toimia jatkossa, sanoo Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Kilkku.

Seinäjokea ja sen bisneselämää ilmatien katkeaminen riipaisee vieläkin enemmän. Kaupunginjohto on kuitenkin vankasti sitä mieltä että asia järjestyy hyvinkin pian.

- Maailmalla on operaattoreita joilla on lentoliikennebisneshalua eli tällaisia toimijoita on ja varmaan tältä pohjalta voidaan lähteä liikkeelle, toteaa Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki.

Sitä, kenen kanssa Seinäjoki on käynyt neuvotteluja Rasinmäki ei halua paljastaa.

- Tässä on käyty neuvotteluja eri toimijoiden kanssa – sanotaan että eurooppalaisten kanssa. Aikanaan kerromme ne ratkaisut julkisuuteen.

(MTV3 - STT)

Katso Pauli Poutasen juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.