Valtio pesee kätensä hirvieläinkolareista

Valtio ei enää korvaa hirvieläinkolarien vahinkoja. Autoilijan on maksettava aineelliset vahingot itse, jos ajoneuvossa ei ole hirvivahinkovakuutusta. Valtiokonttori on lopettanut vahinkojen korvaamisen uuden riistavahinkolain perusteella.

Maa- ja metsätalousministeriö perustelee uutta käytäntöä sillä, että vakuutusyhtiöistä saa edullisia hirvivahingot korvaavia vakuutuksia. Suurimmalla osalla autoilijoista on vakuutus.

Valtiokonttori on korvannut vuosittain noin kolmesataa hirvikolarivahinkoa. Korvausten kokonaissumma on ollut 3 00 000-5 00 000 euroa vuodessa.

Vakuutusyhtiöt puolestaan maksoivat viime vuonna yli 20 miljoonaa euroa korvauksia liikenteessä sattuneista hirvieläinvahingoista.

Valtiokonttori ei ole ollut hirvikolarien automaattinen korvaaja. Korvausta on pitänyt hakea ensisijaisesti vakuutusyhtiöstä, jos ajoneuvossa on hirvivahinkojen varalta vakuutus.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.