Valtiolta korvauksia partisaani-iskujen uhreille

Sotien aikana Neuvostoliiton partisaani-iskujen vuoksi sairastuneille maksetaan kymmenien vuosien odotuksen jälkeen korvausta. Korvaus on 1500 euroa, ja se maksetaan tasasummana kaikille niille, joiden sairaus on todennäköisesti syntynyt hyökkäyksen aiheuttamasta poikkeuksellisesta järkytyksestä.

Esitys korvausten maksamisesta annetaan eduskunnalle huomenna. Hallitus on varannut lisäbudjetissaan tähän tarkoituksen miljoona euroa. Korvauksen saajia arvioidaan olevan elossa 600-700, joten kullekin riittää määrärahasta 1500 euroa.

Kaikkiaan iskujen kohteiksi joutuneissa kylissä asuneita arvioidaan olevan elossa noin 1500. Neuvostoliiton partisaaniosastot tekivät etenkin jatkosodan aikana useita järkyttäviä iskuja itärajan siviilikyliin. Näissä iskuissa surmattiin 147 siviiliä. Vangiksi joutui 14 siviiliä. Heidätkin julistettiin myöhemmin kuolleiksi. Iskuissa haavoittui 47 ihmistä. Uhreista suuri osa oli vanhuksia, lapsia ja naisia.

Julkisuudessa näistä tuhotöistä vaiettiin pitkään. Sotavammalain perusteella iskuissa ruumiinvammoja saaneille on maksettu korvauksia. Pelkästään järkyttävien tapahtumien aiheuttamista psyykkisistä seurauksista ei voimassa olevan lain perusteella voida myöntää korvauksia. Aiemmin korvauksia saaneet eivät voi saada enää uutta korvausta. Useimpiin iskuihin syyllisinä olivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen alaisuudessa ja varsinaisen sotilasjohdon ulkopuolella toimivat partisaaniosastot. Kaikkien iskuntekijöiden alkuperää ei ole kuitenkaan pystytty selvittämään, joten lakiesityksessä puhutaan partisaaniosastoista ja muista vastaavista aseellisista erikoisjoukoista.

Laki on tarkoitus saattaa voimaan syyskuun alusta. Korvaushakemus osoitetaan Valtiokonttorille, ja se on tehtävä ensi vuoden elokuun loppuun mennessä. Myöhemmin tehtyjä hakemuksia ei ole enää tarkoitus käsitellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.