Valtion ensi vuoden budjetissa 6,6 miljardia alijäämää - paikkaukseksi lisää velkaa

Valtion ensi vuoden budjetti on jäämässä 6,6 miljardia euroa alijäämäiseksi.

Alijäämä paikataan ottamalla lisää velkaa, mikä kasvattaa valtion velan määrän yhteensä noin 98 miljardiin euroon.

Tiedot käyvät ilmi valtiovarainministeriön julkistamista budjettiehdotuksen päälinjoista.

Urpilainen kommentoi tiedotustilaisuudessa myös yhteiskunnallista keskustelua Suomessa.

– Julkisessa keskustelussa ei kannata tehdä konkreettisia ehdotuksia. Ne ammutaan nopeasti alas, Urpilainen totesi.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan nyt tehdyillä ratkaisuilla hallitus ei ole pääsemässä tavoitteeseensa velkasuhteen laskusta.

Urpilainen toisti eilisen kantansa, jonka mukaan täsmäelvytyspaketti voisi olla joitain satoja miljoonia euroja. Täsmällinen suuruus on Urpilaisen mukaan poliittinen päätös.

Raha voi Urpilaisen mukaan löytyä kehyksen sisältä, mutta on mahdollista harkita myös finanssisijoitusten tai ulkopuolisten rahastojen käyttöä. Esimerkkinä hän mainitsi Ara-rahastot.

Huomenna julki kokonaisuus

Urpilaisen mukaan nyt jos koskaan Suomessa tarvitaan maltillinen palkkaratkaisu. Urpilainen sanoi toivovansa, että työmarkkinakeskusjärjestöt pääsisivät ratkaisuun.

Valtiovarainministeriö julkisti tänään päälinjat budjettiehdotuksestaan. Huomenna luvassa on ehdotus kokonaisuudessaan.

Urpilaisen mukaan suomalaisilla on edessään vaikeita ja kipeitä rakenteellisia uudistuksia. Uudistukset ovat kuitenkin hänen mukaansa välttämättömiä julkisen talouden kestävyysvajeen takia.

Urpilaisen mukaan eläkeiän korottamisesta ei kuitenkaan tällä hallituskaudella tehdä päätöksiä.

Urpilaisen mielestä on rehellistä sanoa, että uudistusten tekeminen ei ole helppoa. Päätöksiä on yritetty tehdä jo kahdessa kehysriihessä.

Päätöksiä rakenteellisista uudistuksista pitää Urpilaisen mukaan tehdä jo tämän vuoden aikana.

– Olisi tärkeää, että jokainen suomalainen ymmärtäisi, ettei aika entinen enää koskaan palaa, Urpilainen sanoi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.