Valtionapuleikkausten palautus ei esillä palkkaneuvotteluissa

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja kiistää tiedon, että Tehyn palkkaneuvotteluissa keskusteltaisiin valtionapuleikkausten palauttamisesta.

Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen kiistää Helsingin Sanomien välittämän tiedon, että Tehyn työtaistelussa yritettäisiin sovintoa kuntien valtionapuleikkausten peruuttamisella ja sosiaali- ja terveydenhuollon maksukorotusten suuntaamisella kunnille. Näin kuntien taloudellinen asema paranisi ja se lisäisi myös niiden palkanmaksukykyä.

Sen sijaan varatoimitusjohtaja Kietäväinen myöntää tällaisia ehdotelmia sisältävän Kuntaliiton asiantuntijan laatiman paperin olemassaolon. Se on kuitenkin Kietäväisen mukaan yksi asiantuntijalaskelma, joka ei ole ollut millään tavalla esillä neuvotteluissa, eikä valtio ole tehnyt tämänsuuntaista ehdotusta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.