Valtionsyyttäjä: Rusien vakoiluepäily ilmeisesti syyteharkintaan

Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski pitää ilmeisenä, että Alpo Rusin ja Jukka Rusin Stasi-yhteyksiä koskeva esitutkinta johtaa syyteharkintaan. -Poliisi on velvollinen aloittamaan jutussa esitutkinnan. Pidän aika ilmeisenä, että asia etenee syyteharkintaan, Rautakoski sanoi STT:lle tänään.

Syyteharkinta ei kuitenkaan merkitse vielä sitä, että jutussa nostetaan syytteitä. -En pysty sanomaan sitä, miten todennäköistä on syytteiden nostaminen, Rautakoski tähdensi.

Olennaista on se, riittääkö suojelupoliisin keräämä näyttö syytteisiin törkeästä vakoilusta, koska lievemmissä tapauksissa 1970-luvulla tapahtuneet teot katsottaisiin vanhentuneiksi. Alpo Rusin ja Jukka Rusin Stasi-yhteyksiä koskeva esitutkinta valmistuu Ylen tv-uutisten mukaan vuoden loppuun mennessä. Molempia epäillään törkeästä vakoilusta.

Supo: ei virallisia Stasi-listoja

Stasi-vakoiluepäilyksiin liittyy myös suojelupoliisille päätynyt lista, jonka on oletettu sisältävän Stasin hyväksi vakoilleiden suomalaisten nimiä. Suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan mukaan mitään virallisia Stasi-listoja ei edes ole olemassa. Nevalan mukaan Supon kassakaapissa on vain epämääräinen 18 nimen vihjeluettelo, jolla ei ole mitään merkitystä Supon omiin tietoihin perustuvassa Stasi-selvitystyössä.

Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) haluaa, että suojelupoliisi selvittää eduskunnan perustuslakivaliokunnalle suomalaisista Stasi-yhteyshenkilöistä laadittuja listoja. Koskinen ei usko, että Suomessa olisi tarvetta pestä poliittista likapyykkiä Neuvostoliiton ja Itä-Saksan ajoilta. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että historian tapahtumista saadaan oikea kuva nyt eikä vasta 50 vuoden päästä, jolloin arkistot avautuvat.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.