Valtuusto ja valtuutettu tekivät rikosilmoituksen toisistaan

Kouvolan nimismiespiirissä tutustutaan Iitin kunnanvaltuuston kokouksesta poliisivoimin poistetun valtuutetun Hannu Suhosen (vas.) asiasta jättämän tutkimuspyynnön asiakirjoihin. Päätös tutkimuksesta tehdään sen jälkeen.

Suhonen haluaa tutkittavan muun muassa, voidaanko valtuutetulta riistää tällä tavalla puhe- ja esitysoikeus. Iitin kunta puolestaan on jo jättänyt valtuuston äänin 17-7 tehdyllä päätöksellä rikosilmoituksen Suhosesta Iitin poliisille.

Kunnan ilmoituksessa Suhosta syytetään kokouksen puheenjohtajan kehotusten ja määräysten noudattamatta jättämisestä. Erityisesti on esillä valtuuston työjärjestykseen kuuluvan pykälä, jolla valtuusto voi rajata ryhmäpuheenvuorot 10:een ja valtuutettujen puheet viiteen minuuttiin.

Puheenjohtaja keskeytti Suhosen puhetulvan valtuuston kokouksessa viikko sitten. Kunnanhallituksen ja valtuustoryhmien puheenjohtajien tukiessa päätöstä hän kutsui poliisit paikalle.

Puheenjohtajan pyynnöstä poliisit kehottivat Suhosta poistumaan salista. Hän ei noudattanut kehotusta, ja poliisit siirsivät Suhosen tuolissaan valtuustosalin ulkopuolelle.

Suhosen poistamiseen valtuustosalista voimatoimin kypsyttiin valtuutettujen kyllästyttyä "vuosia jatkuneeseen kokousten häiriköintiin muun muassa pitkillä ja herjaavilla puheilla". Suhosen mielestä näin menetellen Iitin kunnanvaltuustossa "loukattiin sananvapautta".

Poliisin kutsuminen kunnanvaltuustoon järjestyksen palauttajaksi on maassamme hyvin harvinainen tapahtuma. Suhonen ei ollut maanantaina puhelimitse tavattavissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.