Valvira: Puutteita lastensuojelussa, ensihoidossa ja vuokratyössä

Sosiaali- ja terveyshuollossa on useita epäkohtia muun muassa lastensuojelun ja ensihoidon puolella, kertoo lupa- ja valvontavirasto Valvira.

Ensihoitoon liittyviä epäkohtia ilmenee Valviran mukaan myös aikaisempaa enemmän.

Valvonnassa on muun muassa ilmennyt, että ensihoitajat eivät tarpeeksi usein keskustele lääkärin kanssa ennen kuin päättävät olla kuljettamatta potilasta hoitoon. Joissakin tapauksissa lääkärin olisi ehdottomasti pitänyt arvioida potilaan kunto.   

Lastensuojelun puolella vuorostaan joissain tapauksissa on otettu huostaan lapsia, jotka olisivat tarvinneet psykiatrista hoitoa huostaanoton sijasta. Lisäksi jopa kolmannes lastensuojelun tehtävissä toimivista sosiaalityöntekijöistä ovat epäpäteviä.  

Valviran mukaan myös vuokratyöongelmat ovat jatkuneet. Valviralle on tullut useita yhteydenottoja muun muassa ylilääkäreiltä, jotka ovat olleet huolestuneita siitä, että he eivät pysty tarpeeksi hyvin selvittämään, millainen pätevyys vuokralääkäreillä on.   

Tiedot selviävät Valviran raportista, johon on koottu havaintoja sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksesta ja valvonnasta.   
 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.