Vammaiset vaativat parempia palveluita

Vammaisfoorumi vaatii pikaisia parannuksia vammaisten ihmisten sosiaaliturvan kehittämiseksi. Yli 20 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteinen foorumi jätti asiasta peruspalveluministeri Osmo Soininvaaralle kannanoton tänään.

Kannanotossa kiirehditään vammaisten henkilökohtaisten avustajien järjestelmän, tulkkipalvelujen sekä erityisesti vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden kohentamista. Lisäksi foorumi esittää, että kunnat velvoitettaisiin laatimaan kartoituksia alueensa vammaisten tarvitsemista palveluista ja tukitoimista.

Vammaisfoorumi muistutti peruspalveluministeriä myös siitä, että vammaisten ihmisten osallistumis- ja toimintamahdollisuuksien edistäminen on tavoitteena hallitusohjelmassa. Osviittaa käytännön toimille hallituksen sopisi ottaa vammaistyöryhmän vuoden 1996 muistiosta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.