Vammaisten asumisyksikössä Sipoossa pahoinpitelyepäilyjä: Todella harvinaista

Hoitajien toiminta vammaisten asumisyksikössä Sipoossa on päätynyt Itä-Uudenmaan poliisin syynättäväksi.

Poliisin mukaan tiedotusvälineissä on esitetty epäilyjä, että hoitajat kohtelisivat kaltoin ja jopa pahoinpitelisivät yksikössä asuvia.  

Poliisi kirjasi asiasta oma-aloitteisesti rikosilmoituksen ja aloitti esitutkinnan.

Yksikön johtaja ei kommentoi

Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Kyseessä on Kårkulla samkommun -kuntayhtymän Sagaboende-yksikkö. STT ei tavoittanut perjantaina kuntayhtymän johtajaa kommentoimaan asiaa.  

Yle uutisoi torstaina, että Sipoon kunta on saanut valituksia kehitysvammaisten kohtelusta. Sipoo on ostanut kymmenkunta paikkaa yksiköstä kuntalaisilleen.  

Sipoon sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko vahvistaa STT:lle, että kesäkuussa heille raportoitiin asukkaiden kohtelusta. Tämän vuoksi kunta teki yllätyskäynnin yksikköön ja tapasi sen johtoa. Käynnillä havaittiin, että yksikössä toimittiin eri tavalla kuin Sipoon omissa yksiköissä.  

– Meillä on painotettu asiakaslähtöisyyttä.  

Asian selvittely yksikön johdon kanssa on kesken, eikä Kokko halua kertoa yksityiskohtia valitusten sisällöstä. Hän kuitenkin kuvailee, että kyse oli toimintatavoista, ei kaltoinkohtelun tai fyysisen väkivallan tapaisista asioista.  

– Siinä vaiheessa oli kysymys pienemmistä asioista.  

Yksikössä työskennelleet hoitajat puhuvat Svenska Ylelle jopa asukkaiden tönimisestä ja lyömisestä. Ylen mukaan on ollut tilanteita, joissa hoitaja on lyönyt takaisin, jos asukas on lyönyt.  

Fyysinen väkivalta harvinaista

Asiat asumisyksiköissä ovat keskimäärin hyvin, sanoo Kehitysvammaliiton koulutus ja vaikuttaminen -yksikön johtaja Susanna Hintsala.  

– On todella harvinaista, että työntekijät kohdistaisivat asukkaisiin fyysistä väkivaltaa.  

Asumisyksiköiden mahdolliset epäkohdat ja pulmat liittyvät yleensä Hintsalan mukaan itsemääräämisoikeuteen.  

– Saattaa olla rajoittavia käytäntöjä kuten kotiintuloaikoja tai käytäntöjä, jotka johtavat siihen, ettei ihminen voi elää omien valintojensa mukaisesti.  

Hintsalan mukaan on tärkeää, että pahoinpitelyepäilyt tutkitaan välittömästi.  

– Jos kyse on yksittäisestä työntekijästä, joka on toiminut väärin, on tärkeää, ettei se leimaa kaikkien tekemää työtä, hän lisää.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.