Vammaisten vaikea saada apuvälineitä

Suomi käyttää vähemmän rahaa vammaisten ja vanhuksien apuvälineiden korvaamiseen kuin naapurimaat. Asukasta kohden käytetään vain viidesosa Norjassa käytettävästä summasta. Ruotsissa apuvälineisiin käytetään reilusti kolminkertainen summa.

Suomessa korvataan vammaisten ja vanhusten tarvitsemien apuvälineiden hankinnasta koituvia kuluja huomattavasti vähemmän kuin naapurimaissa. Suomessa korvataan apuvälineitä noin 30 markalla, Ruotsissa reilulla 100 markalla ja Norjassa noin 150 markalla asukasta kohden.

Naapurimaissa korvataan pelkästään liikkumisen apuvälineitä reilusti suuremmalla summalla kuin Suomen koko apuvälinemarkkinat ovat. Esimerkiksi sähköpyörätuoleja on Ruotsissa noin 3500 ja Norjassa noin 3200, mutta Suomessa vain 300 kappaletta, sanoo puheenjohtaja Kaarina Lampe'n Laboratorio- ja terveydenhuoltoalan tavarantoimittajien yhdistyksestä Sai-Labista.

Lampe'nin mielestä monet kunnat säästävätkin Suomessa väärässä paikassa. Lampe'n huomauttaa, että kyse on pikemminkin kulujen siirtämisestä ja muistuttaa, että oikea apuväline vähentää ulkopuolisen avun tarvetta ja säästää kustannuksia. Viime vuosikymmenen laman aikana kunnat tinkivät herkästi apuvälineistä, eikä niiden jakelu palannut ennalleen enää laman jälkeen. Lamavuosina apuvälineisiin käytettiin saman verran rahaa kuin nyt, vaikka ikäihmisten määrä on kasvanut. Sai-Labin toiminnanjohtaja Antti Vatanen pelkää nyt uuden taantuman kynnyksellä apuvälineiden jakelun menevän entistä tiukemmalle.

Apuvälineitä koskevat hyvät ohjeet kumottiin viime vuosikymmenen alussa ja nykyiset hajanaiset säännökset ovat ajaneet kuntalaiset asuinkunnan mukaan hyvin eriarvoiseen asemaan, sanoo Vatanen. Hän perääkin nyt yhteiskunnallista keskustelua sekä yhtenäisiä säännöksiä, jotka sitoisivat kaikkia kuntia.

Norjassa valtio on vastannut viimeiset kymmenen vuotta kaikkien apuvälineiden korvauksista, Ruotsissa jakelusta vastaavat maakunnalliset apuvälinekeskukset. Suomessa valtaosa välineiden jakelusta on kuntien harkintavallassa. Kela korvaa eräitä kalliita apuvälineitä ja muita mahdollisia maksajia ovat valtiokonttori ja vakuutusyhtiöt.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.