Vammojen hoitoon ei löydy riittävästi siirrettäviä tukikudoksia

Potilaille siirrettäviä tukikudoksia, kuten jänteitä tarvittaisiin Suomessa enemmän kuin niitä on saatavilla. Niin kutsutuista kudossiirteistä on apua esimerkiksi urheilussa ja vapaa-ajalla syntyneiden vammojen hoidossa, muun muassa akillesjänteiden tai polven nivelsiteiden korjauksessa.

Jänteiden siirroilla ei pelasteta ihmishenkiä siinä missä elinsiirroilla, mutta ne voivat silti merkittävästi nopeuttaa potilaan parantumista ja parantaa elämänlaatua.

Merkittävä este tukikudosten luovutukselle on, että mahdollisia kudosten luovuttajia ei aina tunnisteta hoitopaikoissa.

– Menetämme hyviä käyttökelpoisia kudoksia sen takia, että kaikissa paikoissa ei olla tietoisia kudossiirtojen kriteereistä ja mahdollisuuksista, arvioi johtava ylilääkäri Jyrki Nieminen Tekonivelsairaala Coxasta Tampereelta.

Nieminen muistuttaa, että aivokuolleen potilaan lisäksi luovuttajaksi käy tietyin ehdoin myös esimerkiksi äkillisesti sydänkohtaukseen kuollut vainaja, jos tämän tukikudosta saadaan käyttöön vuorokauden kuluessa kuolemasta.

Suomessa on reilut parikymmentä luu- ja tukikudospankkia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.