Vangit tyytyväisiä vankilaopetukseen

Vangeista kuusi prosenttia on kokonaan ilman koulutusta tai heillä on peruskoulu kesken.

Opiskelevat vangit pitävät vankilaopetusta hyödyllisenä. Tuoreen selvityksen mukaan vankeja kannustaa opintojen aloittamiseen halu oppia uutta, tehdä jotain järkevää ja hallita omaa elämäänsä. Koulutusta halutaan myös myöhemmän työnsaannin varalta ja rikosten välttämiseksi.

Opetushallituksen Rikosseuraamusvirastolle toteuttama selvitys perustuu vangeille lähetettyyn kyselyyn, johon vastasi 2269 ihmistä. Vastanneista kolme neljästä suoritti rangaistustaan suljetussa vankilassa.

Vangeista kuusi prosenttia on kokonaan ilman koulutusta tai heillä on peruskoulu kesken. Vankien koulutustausta myös ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen osalta on alhaisempi kuin väestön keskimäärin.

Esimerkiksi lukion tai lukio-opintoja on suorittanut 11 prosenttia vangeista, mutta ylioppilastutkinto on vain viidellä prosentilla. Ammattikoulun puolestaan on suorittanut 29 prosenttia vangeista.

Selvityksen mukaan vankien koulutustoiveet suuntautuvat ammatilliselle puolelle. Eniten toivottiin ammatillisia opintoja, ammattitutkintokoulutusta ja perustutkintokoulutusta. Mahdollisuutta suorittaa peruskoulu toivoi vajaat viisi prosenttia vastaajista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.