Vanha nainen makasi päiviä avuttomana kotonaan

Oulun poliisi sai torstaina aamupäivällä soiton Mäkelininkadulla asuvasta vuonna 1923 syntyneestä naisesta, joka ei ollut vastannut useisiin päiviin sukulaistensa soittamiin puheluihin.

Mäkelininkadulle lähetettiin poliisipartio tarkastamaan naisen vointia. Partion onnistui päästä naisen asuntoon taloyhtiön huoltomiehen avaimilla.

Nainen löydettiin tajuissaan mutta varsin heikossa kunnossa makaamasta asuntonsa lattialla mahdollisen sairaskohtauksen saaneena. Nainen ei muun muassa enää reagoinut kunnolla puheeseen.

Poliisin tapahtumapaikalla suoritetun tutkinnan perusteella on ilmeistä, että nainen oli maannut lattialla jopa useita päiviä ilman mahdollista saada apua tai ravintoa itselleen. Paikalle tilattiin pelastuslaitoksen ambulanssi, joka toimitti naisen saamaan jatkohoitoa lähimpään sairaalaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.