Vanhan Raahen puutalokorttelissa sytytettiin uhkaava palo

Vanhan Raahen puutalokorttelissa sytytettiin uhkaava palo

Vanhan Raahen puukaupunginosassa on sytytetty tuleen arvokas puutalo viime yönä. Tilanne oli uhkaava, sillä vanha arvorakennus olisi voinut syttyä nopeasti ja palo levitä kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa puutalokorttelissa nopeasti.

Pelastuslaitoksen mukaan tekijä oli sytyttänyt tuleen rakennuksen ulko-oven. Naapuri huomasi palonalun ja hälytti palokunnan paikalle Kirkkokadulle Pekkatorin laidalle hieman ennen kello yhtä.

Palokunnan saapuessa talon sisäänkäynti oli tulessa. Paloesimies Pasi Siipolan mukaan yksiköt olivat paikalla muutamassa minuutissa ja palo saatiin nopeasti rajattua ovelle, eivätkä liekit päässeet karkaamaan sisälle taloon. Talossa on useita huoneistoja.

Palo sytytettiin ulkoapäin. Rakennus oli palon syttymishetkellä tyhjillään, sillä se on määrä entisöidä.

Poliisi tutkii palon syytä.

Tuhotyön kohteeksi joutunut rakennus kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Pekkatorin rakennuskokonaisuuteen, joka rakennettiin Raahen palon jälkeen 1800-luvun alkupuolella.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV:n tietosuojakäytännöt uudistuvat. Jatkaaksesi Palveluiden käyttöä, pyydämme sinua perehtymään Tietosuojakäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.
MTV käyttää Palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään evästekäytäntöömme, joka on luettavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.