Vanhanen arvostelee kokoomusta Tuomioja-kiistasta

Kokoomuksen Katainen kiistää Vanhasen syytökset, joiden mukaan kohu olisi ollut kokoomuslaisten operaatio.

Pääministeri Matti Vanhanen pitää ulkoministeri Erkki Tuomiojan lausunnoista syntynyttä kohua "puhtaasti Suomen kokoomuslaisten operaationa".

- En ymmärrä tällaista toimintaa. He ryhtyivät valittamaan Suomessa julkaistusta mielipiteestä ja vaatimaan, että parlamentin puhemiehistön pitäisi se käsitellä. Kokoomuksessa on perinteisesti arvostettu sananvapautta, mikä tekee tilanteesta suorastaan kummallisen, Vanhanen sanoo sanomalehti Keskipohjanmaan haastattelussa.

Vanhasen mielestä kotimaan väittelyt täytyisi pitää kotimaassa. Myös monet europarlamentaarikot ymmärsivät hänen mukaansa kiistan sisäpoliittisuuden.

- Olen kuullut, että muiden ryhmien edustajat olivat todenneet, että kyse taitaa olla sisäpolitiikasta. He olivat tasoitelleet kiistaa.

Katainen kiistää

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kiistää jyrkästi syytöksen kokoomuslaisten operaatiosta. Kataisen mielestä on ihmeellistä, että nyt keskustellaan siitä, kuka on mitäkin tietoa levittänyt, kun suuttumuksen kohde on se, mitä Tuomioja on sanonut EU:n parlamentista.

Jyrki Katainen

Kataisen mielestä asiasta syntynyt kohu on ylimitoitettua ja myös parlamentista tullut palaute yliampuvaa. Kataisen mukaan parlamentin reaktioissa näkyy laitoksen oma kulttuuri ja se, että EU:n insitituutiot ovat hyvin itsellisiä ja arkoja roolistaan.

- Se olisi pitänyt tietää täällä, ja siinä mielessä Tuomiojan lausunto oli ehkä varomaton. Hänet nähdään parlamentissa ministerineuvoston edustajana ja tulevan EU-puheenjohtajuusmaan ulkoministerinä, Katainen sanoi.

Katainen korosti samalla, ettei halua kieltää ulkoministerin oikeutta lausua mielipiteitään.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 22.10.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.