Vanhanen: EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kehitettävä

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä finanssikriisi on osoittanut, että EU-maiden kesken tarvitaan entistä tiiviimpää talouspoliittista yhteistyötä ja vahvaa yhteistä finanssivalvontaa. Pääministeri kertoi ajatuksistaan tänään EU:n komission ja valtioneuvoston yhteisessä seminaarissa Espoossa.

- Suomi on koko jäsenyyden ajan ollut osa EU:n valtavirtaa ja se on meille oikea paikka. Olemme aktiivinen unionin jäsen, joka ei vierasta yhteisen politiikan kehittämistä eikä integraation syventämistä, Vanhanen totesi tilaisuudessa.

Pääministeri kertoi haluavansa käytännönläheisen unionin, joka ratkaisee kansalaisia koskettavia ongelmia. Hän nosti esiin myös ilmastokysymykset, energiapolitiikan ja talouskriisin. Vanhasen mukaan taloustaantuma osoittaa sen, että EU-maiden kesken tarvitaan entistä tiiviimpää talouspoliittista koordinaatiota ja vahvaa yhteistä finanssivalvontaa.

Turvallisuuspolitiikan suhteen Vanhanen totesi, että Suomen linjan pitää olla selvä.

- Kannatamme EU:n vahvistumista turvallisuuspolitiikan alalla. Tässä meillä ei pidä olla pidäkkeitä. Toimintakykyinen EU on intressimme myös turvallisuudessa. Suomessa pohditaan hanakasti Natoa. Olemme kuitenkin EU:n jäseniä ja meille on luontevaa keskittyä EU:n kehittämiseen, pääministeri sanoi.

Konsensusta löytyi heti ainakin hallituksen sisällä. Ulkoministeri Alexander Stubb sanoi allekirjoittavansa koko pääministerin linjapuheen.

- Tarkoittaako tämä sitä, että minusta on tullut funktionalisti vai sinusta kaappifederalisti, mutta varmaan jompi kumpi, Stubb pohti.

Osa paikalla olleista EU-tutkijoista piti Vanhasen turvallisuuskannaottoa merkittävänä linjanvetona.

- Se, että olemme valmiita menemään EU:n sisälle mahdollisesti syntyvään tiiviseen ytimeen, on erittäin kova kannanotto, arvioi Centrum Balticumin johtaja Esko Antola.

Moni kysymys jäi kuitenkin vaille vastausta. Esimerkiksi mitä Suomi tekee, jos EU ei menekään eteenpäin.

- Mikä on Suomen rooli silloin? Uskallammeko lähteä yksin johonkin suuntaan? Se on mielestän hyvä kysymys. Helppoahan se on olla vauhdissa mukana, jos on hyviä aatteita mitä kannataa, totesi ohjelmajohtaja Hanna Ojanen Ulkopoliittisesta instituutista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.