Vanhanen keskusteli koulusurmaajan vanhempien kanssa

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) katsoi viime viikolla 45 minuuttia -ohjelmassa esitetyn Jokelan koulusurmaajan vanhempien haastattelun. Yli miljoona katsojaa saanut haastattelu käynnisti voimakkaan kansalaiskeskustelun kiusaamisesta, yksinäisyydestä ja mielenterveyshoidon ongelmista Suomessa.

-Se oli hyvin koskettava haastattelu, jossa vanhemmat omakohtaisesti kertoivat tapahtuman herättämistä pohdinnoista. Koulukiusaaminen on yksi asia, johon he haluaisivat puuttua enemmän. Minä uskon myös tähän, Katainen sanoo.

Katainen toivoo koulukiusaamiseen nollatoleranssia.

-Välittäminen on sitä, että mennään riidan väliin ja sanotaan, että nyt te teitte väärin, jos ette hyväksy kaikkia lapsia leikkiin. Se on yksi opetus minulle siitä haastattelusta, Katainen kertoo.

Katainen uskoo, että kouluissa voidaan tehdä paljon kiusaamisen estämiseksi.

Vanhanen puhunut Auvisen perheen kanssa

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei nähnyt Jokela-haastattelua televisiosta, mutta hän on keskustellut Jokelan koulusurmaajan vanhempien kanssa jo aiemmin.

-En nähnyt haastattelua, mutta olen aikanaan heidän kanssaan keskustellut puhelimessa aika pitkään. Jos he vähääkään kertoivat sitä, mitä silloin puhelimessa kertoivat, niin luulen, että se puhutteli varmaan hyvin voimakkaasti vanhempia ja nuoria.

Myös Katainen on keskustellut koulusurmaajan isän kanssa jo aikaisemmin.

Vanhasen mukaan kansalaiskeskustelu kertoo valtavasta kysynnästä tällaisten asioiden purkamiseen.

-Meillä on valtava resurssi, satojatuhansia koulutettuja ihmisiä, jotka työskentelevät päivittäin lasten ja nuorten kanssa. Heidät pitää saada paremmin työskentelemään yhdessä, Vanhanen sanoo.

Urpilainen: Kansalaiskeskustelu on välittämistä

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen pitää voimakasta kansalaiskeskustelua hyvänä asiana. Se on merkki siitä, että suomalaiset välittävät lapsista ja yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Urpilainen vaatii ryhmäkokoja kouluissa ja päiväkodeissa pienemmiksi.

- Koulu ja päiväkoti on monelle nuorelle ensimmäinen tärkeä yhteisö, johon lapsi perheen ohella kuuluu. Sen takia on tärkeää, että ryhmät ovat riittävän pieniä, jotta pystyy aidosti syntymään yhteisöllisyyden tunne ja aikuisilla on aikaa välittää lapsilla.

Puoluejohtajien kommentteja lisää MTV3-kanavalla Seitsemän Uutisissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.