Vanhanen kiistää vältelleensä totuutta Nova Group -tapaamisesta

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kiistää vältelleensä totuutta vaalirahaskandaalin yhteydessä.

Puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk.) kertoi eilen tavanneensa yhdessä Vanhasen kanssa Nova Groupin johdon vaalitukiasioissa Kesärannassa vuonna 2007.

Vanhanen vastasi vuosi sitten eduskunnalle, ettei hänellä ole mielikuvaa tapaamisesta. Korhosen lausunnon jälkeen Vanhanen myönsi tavanneensa Nova Groupin johdon.

Vanhanen selittää eduskunnalle antamaansa lausuntoa MTV:n uutisten haastattelussa.

- Kysyjä kysyi tästä saamastani henkilökohtaisesta avustuksesta ja missä yhteydessä olin siitä keskustellut, viitaten Kesärannan tapaamiseen. Vastasin niin kuin olin aikaisemmin jo keväällä vastannut, että se mielikuvani siitä, missä olin tästä omasta avustuksestani keskustellut, liittyi eduskuntaan. Mutta jos tässä on paikkavirhe, niin se ei ole kauhean suuri virhe, sanoo Vanhanen.

Puoluerahoitus saatava avoimeksi

Vuosi sitten olleissa keskusteluissa Vanhanen kertoo olleen kyse lähinnä hänen henkilökohtaisesta tuestaan, eikä niinkään puolueen saamasta tuesta. Tuolloin asiaa puitaessa Vanhanen ei kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi nostaa esille puolueen saamaa satojentuhansien eurojen tukea Nova Groupilta.

Vanhanen ei omien sanojensa mukaan tiennyt Nova Groupin tulevista talousvaikeuksista vuonna 2007.

- Yrityksen pitää hoitaa velvoitteensa. Se on lähtökohta. Talousvaikeudethan taisivat ilmetä vasta myöhemmin, vuosina 2008 ja 2009, Vanhanen kertoo.

Pääministeri Vanhasen mielestä puolueiden rahoitus pitäisi saada lailla kaikelle kansalle avoimeksi. Hän pitää outona sitä, että yksittäisillä ehdokkailla on vaaleissa ilmoitusvelvollisuus mutta puolueiden rahoitusta ei ole pakko julkistaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.