Vanhanen: Muuttoliike hiljeni vain tilapäisesti

Pääministeri Matti Vanhanen arvioi, että muuttoliikkeen hiljentyminen Suomessa on vain talouden alamäestä johtuva tilapäinen ilmiö.

Pääministeri Matti Vanhanen sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa, ettei peruskysymyksessä muuttoliikkeen jatkumisesta ole tapahtunut mitään oleellista. Vanhasen mukaan muuttoliikkeen hiljentyminen on vain tilapäinen ilmiö.

-Talouden laskiessa myös suurimpien kaupunkien veto hetkeksi heijaa. Mutta ei kannata antaa näiden tilastojen sokaista, koska tämä on selvästi suhdanteesta johtuvaa, Vanhanen sanoo.

Vanhanen on arviossaan eri linjoilla edeltäjänsä Paavo Lipposen kanssa. Lipponen kehui ennen eduskuntavaaleja, että muuttoliike on tasaantunut silloisen hallituksen onnistuneen aluepolitiikan ansiosta.

Vanhanen kertoi myös, että hän ryhtyy vauhdittamaan ratkaisun saamista EU:n kanssa eteläisen Suomen maataloustukea koskevassa kiistassa. Hän aikoo tavata EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin heti EU:n lomakauden päätyttyä syyskuun alussa. Vanhasen mielestä tarvetta ns. vakavien vaikeuksien tuen käyttämiselle on edelleen eikä Suomen sisälle voi jättää sellaista tuotantoedellytyksiin vaikuttavaa kynnystä, joka nyt uhkaa syntyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.