Vanhanen oli pimennossa Iran-selkkauksesta

Pääministeri Matti Vanhanen kuuli Iranissa tapahtuneesta suomalaisten kiinniottamisselkkauksesta vasta tiistaina. Suomalaiset otettiin kiini Iranissa lauantaina.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) myöntää, että häntä informoitiin "pienellä viiveellä" Iranin kiinniottamiksi joutuneista suomalaisista. Muuta virhettä asiassa ei tapahtunut.

Vanhanen sanoo, ettei hän täsmälleen tiedä mistä viive johtui.

-Mutta se ei vaikuttanut millään tapaa toimenpiteiden käynnistämiseen. Meidän kriisinhoitojärjestelmä on semmoinen, että aina toimivaltainen viranomainen käynnistää toimenpiteet, pääministeri selvittää.

Jos hallinnonalojen välistä koordinointia tarvitaan, niin siihenkin on Vanhasen mukaan selvä järjestelmä olemassa.

-Ja ei toimivaltainen viranomainen jää odottamaan, että saa pääministeriltä kuittauksen. Ainoa mitä oli tapahtunut, syystä tai toisesta tieto kantautui minulle viiveellä.

Pääministeri kertoo kuulleensa asiasta tiistaina. Vanhasen mukaan tieto ei kuitenkaan tullut hänelle tiedotusvälineiden, vaan oikean järjestelmän kautta.

-Meillä on hyvä systeemi, se on vuosia toiminut täysin moitteettomasti, ja tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun pieni hämminki on ollut. En tiedä, ehkä se on tulkittu, että tämä ei ylitä sitä rajaa. Ja se on ehkä makuasia. Tämä ei ollut mikään erityisen uhkaava tilanne, Vanhanen korosti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.