Vanhanen ryöpyttää gallupeja Suomenmaassa

Entinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen liittyy gallupien kritiikkiin. Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan haastattelussa Vanhanen moittii etenkin SDP:n johdosta tehtyä gallupia.

Vanhanen ihmettelee Ilta-Sanomien kyselyä, jonka mukaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on vasta kolmanneksi suosituin puolueensa johtoon. Vanhasta vaivaa Suomenmaan mukaan gallupin tarkoitusperä.

– Jokainen gallupin tekijä tietää, että puolueet valitsevat johtonsa aina puoluekokouksissa. Kysymys on siitä, minkä takia näin lähellä ennen eduskuntavaaleja tällaista asiaa ylipäätään kysellään, johon puolue itse ei voi enää vaikuttaa. Se on aivan irti tästä maailmasta, Vanhanen sanoo lehdessä.

Vanhasen mielestä gallupit ovat usein "tarkoitushakuisia, eivätkä palvele mitään eikä ketään". Hän selvittäisi ennemmin sitä, mikä vaikuttaa äänestäjien ehdokas- ja puoluevalintaan. Toisaalta Vanhanen uskoo, etteivät äänestäjät ole mittausten vietävissä.

Omalta osaltaan Vanhanen kertoo, ettei hän puheenjohtajana ja pääministerinä juurikaan kiinnittänyt huomiota yksittäisiin gallupeihin.

Vanhanen työskentelee nykyään Perheyritysten liiton toimitusjohtajana.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.