Vanhanen: Rypäleasesopimus arvioidaan kansallisesti

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, että Suomi arvioi kansallisesti eilisiltana syntyneen rypäleaseiden kieltoa koskevan sopimusluonnoksen ja ratkaisee kantansa sen jälkeen. Vanhanen kommentoi Dublinissa syntynyttä sopimusluonnosta tänään Puolan-vierailultaan.

- Me emme ole täyskiellon kannattajia. Pidämme välttämättömänä sitä, että on mahdollisuus sellaisten rypäleaseiden käyttämiseen, joissa on itsetuhomekanismi, ja jotka eivät aiheuta tässä suhteessa vaaraa sivullisille. Pitää tehdä tarkka tekninen analyysi siitä, täyttääkö tämä sopimus nämä ehdot, ja vasta sen pohjalta Suomessa otetaan kanta siihen, miten sopimusluonnokseen suhtaudutaan, Vanhanen kertoi.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ei torstaina kommentoinut sopimusta, koska ei katsonut asian kuuluvan itselleen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.