Vanhanen: Tuskin kukaan toivoo Itämerelle enempää ohjuslaivoja

Tuore ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen haluaisi vähentää sotilaallista aktiviteettia Itämeren alueella.

– Sotilaallista näyttävyyttä pitäisi painaa alaspäin. Tuskin kukaan toivoo enempää ohjuslaivoja ja niitä hätisteleviä lentokoneita. Pienikin väärinymmärrys voi johtaa ongelmiin.

Huomenta Suomessa vieraillut Vanhanen sanoo, että Venäjän tekemisiin ei suhtauduta Suomessa enää varovaisemmin, kuin muidenkaan.

– Luulen, että minkä hyvänsä maan arvosteleminen on Suomessa arka asia. Varsinkin virallisella tasolla on ollut tietty sordiino. Venäjän kohdalla sordiinosta on kyllä päästy eroon. Se käsitellään niinkuin se on, Vanhanen sanoo.

Vanhasen mukaan suomalaisessa virkamieskunnassa on ihmisiä, joilla on länsimielisempiä ajatuksia kuin maan virallinen linja.

– Meillä on paljon palkkansa alalta ansaitsevia ihmisiä joilla on omia mielipiteitä. Tärkeintä olisi muistaa kuitenkin se johtamisjärjestys. Meillä poliittinen johto johtaa myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Virkamiesten on seurattava sitä.

Vanhanen kuitenkin muistuttaa, että demokratiaan kuuluu se, että asioita itsenäisesti valmistelevilla ihmisillä on oikeus esittää järkeviä näkökantoja ja tehdä ehdotuksia. Toteuttamisvaiheessa sitten virkakunnan on noudatettava poliittista päätöksentekoa.

 

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.