Vanhanen tyrmää kokoomuksen turvatakuuvaatimukset

Vanhasen mukaan perustuslakisopimuksessa on menossa mietintätauko, eikä Suomi voi haluta siitä voimaan vain jotakin osaa.

Pääministeri Matti Vanhanen tyrmää kokoomuksen vaatimukset turvatakuiden saamiseksi voimaan EU:n perustuslain kohtalosta huolimatta. Vanhasen mukaan sopimusta täytyy käsitellä kokonaisuutena eikä sitä pidä lähteä pilkkomaan.

- Perustuslakisopimuksen suhteen on menossa mietintätauko eikä ole järkevää nyt esittää, että haluaisimme siitä voimaan vain tämän yhden osion, Vanhanen sanoo.

Tulevana puheenjohtajamaana Suomen on pääministerin mielestä oltava valmis katsomaan avoimesti, mitä perustuslaille on tehtävissä. Jos Suomi ryhtyisi ajamaan tätä asiaa, niin muut EU-maat vastaisivat, että miksette liity Natoon, Vanhanen jatkaa. Hänen mukaansa Suomessa ei myöskään ole sellaista turvallisuusvajetta, joka puoltaisi kokoomuksen vaatimuksia.

- Pyydän että kokoomus kertoo, millä tavalla meillä on turvallisuusvaje, Vanhanen patistaa.

Suomi on Vanhasen mukaan kahden viime vuoden aikana tehnyt enemmän edistääkseen EU:n turvallisuuspolitiikkaa kuin kokoomus 16 vuotta kestäneenä hallituksessa oloaikanaan. Esimerkkinä hän mainitsee päätöksen osallistua EU:n nopean toiminnan joukkoihin ja puolustusmateriaaliviraston perustamisen.

- Väite passiivisuudesta on väärä, Vanhanen kiteyttää.

Vanhanen ja Niinistö erimielisiä

Kokoomus vaati alkuviikosta hallitusta ja presidenttiä toimimaan aloitteellisesti turvatakuiden saamiseksi voimaan. Puolue hyväksyi kannanoton, jossa määritellään turvatakuiden puolesta toimiminen Suomen kansalliseksi eduksi. Päätökset turvatakuista tulisi kokoomuksen mielestä tehdä viimeistään Suomen puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006.

Keskustan ja kokoomuksen presidenttiehdokkailla Vanhasella ja Sauli Niinistöllä on eriävät näkemykset turvatakuiden luonteesta. Vanhasen mielestä turvatakuissa on kysymys poliittisesta velvollisuudesta, joka on olennaisilta osin voimassa jo nyt, vaikkei perustuslaki ole voimassa.

- Sopimus olisi sen suhteen tarkoittanut siis nykytilan kodifioimista, pääministeri sanoo.

Poliittinen velvoite on Vanhasen mukaan kuitenkin aivan eri asia kuin sotilasliitto. Mikään EU:n nykyisistä jäsenmaista ei hänen mukaansa halua tehdä unionista sotilasliittoa.

Niinistö on luonnehtinut takuiden ottamista perustuslakiin sopimukseksi siitä, että EU-maat muodostavat sotilasliiton.

EU:n jäihin joutuneessa perustuslaissa oleva turvatakuulauseke määrittelee jäsenmaiden velvollisuudeksi antaa toiselle aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenvaltiolle apua kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan määräysten mukaisesti.

Europarlamentaarikko ja RKP:n presidenttiehdokas Henrik Lax on samoilla linjoilla Vanhasen kanssa. Lax kuvasi eilen kokoomuksen vaatimusta sotilaallisista turvatakuista irvokkaaksi puuhasteluksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.