Vanhanen vaatii matalapalkkatyön hyväksymistä

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Suomen talouskasvu ja työllisyys edellyttävät matalapalkkaisen työn hyväksymistä.

Vanhasen mukaan talouskasvu riippuu myös kotimaan palvelualojen kasvusta. Pääministeri sanoo Helsingin Sanomissa, että matalan tuottavuuden työtehtävien kysyntää ja siten työllisyyttä on kohennettava alentamalla työvoimakustannuksia. Pääministerin mukaan vain näin voidaan vastata työpaikkojen pakenemiseen halvan työvoiman maihin.

Muutoin pääministeri näkee Suomen lähivuosikymmenien suurimmaksi ongelmaksi väestön ikääntymisen. Vanhanen arvioi kuitenkin, että suurten ikäluokkien eläkkeellesiirtyminen ainakin parantaa nuorten työllistymistä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.