Vanhanen: Valtiontaloutta kiristettäneen ensi vuonna

Pääministeri Matti Vanhanen ennakoi, että julkisen talouden tasapainottaminen joudutaan aloittamaan jo ehkä tämän vaalikauden aikana.

Vanhasen mielestä hallituksen on kyettävä luomaan raamit jo tämän vaalikauden aikana sille, kuinka valtion velkaantuminen saadaan hallintaan ja valtiontalous saadaan vakaalle pohjalle. Vanhanen puhui keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa.

- Jos taloustilanne sen sallii, kiristävät toimet on aloitettava jo tämän vaalikauden aikana, arvioi pääministeri Vanhanen. Käytännössä mahdollisista julkisen talouden kiristystoimista päätettäisiin vuoden 2011 budjetin käsittelyn yhteydessä.

- Samanaikaisesti talouden tasapainotuksen ohella on vahvistettava uuden kasvun edellytyksiä ja opittava aiemmasta, totesi pääministeri Matti Vanhanen. Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous Hämeenlinnassa jatkuu huomiseen saakka.

Katso Raimo Pitkäsen raportti (Kymmenen uutiset 24.8.2009)

"Miten valtion talous saadaan vakaalle pohjalle?

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.