Vanhanen: Venäjän soisi antavan pelitilaa EU-maiden yhtiöille

Pääministeri muistuttaa, että EU ja Venäjä ovat toisistaan riippuvaisia energia-alalla.

Pääministeri Matti Vanhanen toivoo Venäjän avaavan nykyistä paremmin energiamarkkinoitaan EU-maiden yhtiöiden investoinneille.

- Venäjä on tervetullut EU:n markkinoille, mutta sen tulisi noudattaa samaa avoimuutta EU:n suhteen. Me tarvitsemme kunnon pelitilan yhtiöillemme, Vanhanen sanoo.

Hän muistuttaa, että EU ja Venäjä ovat toisistaan riippuvaisia energia-alalla.

Energia ja Venäjä-suhteet ovat keskeinen aihe perjantaina Lahdessa järjestettävässä EU-maiden huippukokouksessa, jonne vieraaksi saapuu myös Venäjän presidentti Vladimir Putin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.