Vanhanen: Veronalennuksia ei lykätä

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) torjuu ehdotukset siitä, että hallitus peruisi ensi vuodelle tulossa olevat tuloverojen kevennykset.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) vaati eilen hallitusta perumaan tai ainakin lykkäämään veronalennuksia. Niinistö arvosteli Ylen A-plus -ohjelmassa myös hallituksen päätöstä hylätä opposition ehdotus laajoista neuvotteluista talouden vakauttamiseksi ja työttömyyden torjumiseksi.

Entisen valtionvarainministeri Niinistön mukaan veronalennuksia lykkäämällä talouskriisistä selviydyttäisiin paremmin.

Nykyinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ilmoitti tiistaina, että veronkevennykset ajetaan läpi, vaikka se vaatisi valtion velan lisäämistä tilapäisesti.

"Kansa näpäytti vallanpitäjiä"

Vanhanen uskoo, että äänestäjät halusivat näpäyttää kunnallisvaaleissa vallanpitäjiä. Hänestä tämä on uskottavin selitys koko maan tulokselle.

Vanhanen toisti puoluehallituksen kokouksessa, että keskusta ei lähde vaihtamaan nyt ministereitään. Kuntavaalien tulos ei myöskään ole vaikuttanut Vanhasen omiin suunnitelmiin. Hän pyrkii jatkamaan keskustan johdossa ja pääministerinä vielä seuraavallakin kaudella.

Vanhanen myönsi, että vaalitappio oli selvä ja myös hänelle itselleen raskas muistutus. Tulos oli Vanhasen mukaan myös viimeinen varoitus siitä, että keskustan pitää päivittää oma strategiansa. Hän esitteli puoluehallitukselleen jo oman hahmotelmansa siitä.

Keskusta ei Vanhasen mielestä ole ollut johdonmukainen viestissään ja toiminnassaan. Hän sanoi, että kysymys on "viestinnän ja sanoman totaalisesta epäonnistumisesta".

Kysymys on Vanhasen mukaan laajemmasta johdonmukaisuudesta, ei pelkästään siitä, että aina välillä puolueen eri henkilöiden sanomisissa on ollut ristivetoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.