Vanhanen vieroksuu pääministerivaalia

Pääministeri Matti Vanhanen toivoo, ettei pääministeriasetelma korostu seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Pääministeri Matti Vanhanen toivoo, että eduskuntavaalit olisivat jatkossa enemmän puolue- ja kansanedustajavaalit.

Uutispäivä Demarin haastattelussa Vanhanen sanoo vierastavansa ajatusta pääministerivaaleista.

Vuosi sitten eduskuntavaalit muodostuivat SDP:n Paavo Lipposen ja keskustan Anneli Jäätteenmäen väliseksi kamppailuksi.

Presidentinvaaleista Vanhanen toteaa, että kansanvalta vaatii aitoja vaaleja, joissa kaikilla pääpuolueilla on omat ehdokkaat. Omasta mahdollisesta ehdokkuudestaan Vanhanen ei kommentoinut mitään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.