Vanhanen: Yhdysvaltain vaalituloksella ei vaikutusta

Pääministeri korostaa, ettei sen enempää Suomen virallinen kanta kuin hänet omat sympatiansakaan ole kummankaan presidenttiehdokkaan puolella.

Pääministeri Matti Vanhanen katsoo, ettei Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos tuo muutoksia maidemme kahdenvälisiin suhteisiin, oli sen tulos mikä tahansa. Suomi toimii Vanhasen mukaan luonnollisesti aina yhteistyössä valitun presidentin ja hallinnon kanssa, eikä vaalitulos tuo asiaan mitään muutosta.

- Esillä tulevat vastakin olemaan kysymykset maailmanlaajuisesta yhteistyöstä, yleisen vakauden, terrorismin ja maailman kehityksen kysymykset. Uskon että jatkossa myös ympäristö- ja energiakysymykset, sosiaalinen kehitys ja tämäntyyppiset aiheet nousevat enemmän ja enemmän esille, ja näissä tarvitaan Euroopan ja Yhdysvaltojen hyvää kumppanuutta.

Vanhanen korostaa, että tätä kumppanuutta pitää rakentaa aina sen kummallakin puolella valittujen johtajien kesken. Vanhasen mukaan sen enempää Suomen virallinen kanta kuin hänet omat sympatiansakaan eivät ole kummankaan presidenttiehdokkaan puolella.

Vaikka suuressa maassa on vaikeaa käytännössä toteuttaa äänestystä ongelmattomasti, Yhdysvaltain tavasta käydä vaaleja Suomella olisi Vanhasen mukaan kuitenkin paljon oppimista.

- Siellä ei selvästikään pelätä politiikkaa, vaan ihmiset osallistuvat, ilmoittavat mielipiteensä kun kysytään ja sanovat suoraan, ketä ja mitä puoluetta he äänestävät. Siellä ei ehkä samalla tavalla piilotella ja pelätä kuin meillä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.