Vanhaselta ei ratkaisuja Kemijärvelle

Kemijärvella vieraillutta Vanhasta vastaanottaneet mielenosoittajat vaativat, että Kemijärven sellutehtaan toiminta jatkuisi. Pääministeri puolestaan kehotti kemijärveläisiä unohtamaan sellutehtaan.

Pääministeri Matti Vanhasen tämänpäiväinen Kemijärven vierailu on jäänyt tuloksiltaan vaisuksi. Pääministerillä ei ollut esittää konkreettisia toimia Kemijärven sellutehtaan toiminnan pelastamiseksi tai uusien työpaikkojen luomiseksi.

Vanhanen keskusteli päivän mittaan Lapin kunnanjohtajien, Kemijärven paperitehtaan henkilöstön ja massaliikkeen edustajien kanssa.

Kemijärveläisiä Vanhanen kehotti taipumaan rohkeasti uusiin työpaikkatarjouksiin ja unohtamaan sellutehtaan. Hän totesi, että mitä ripeämmin uusia työpaikkoja hankitaan sitä vähemmin vaurioin selvitään.

- Tällaisten lakkautuspäätösten jälkeen pitää kaikkien toimijoiden ryhtyä erittäin nopeasti hyvin koordinoituihin, suunnitelmallisiin toimiin uusien työpaikkojen luomiseksi, Vanhanen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Pääministeri varoitti myös aikaisemmista kokemuksista pitkien työttömyysaikojen suhteen.

- Jos työttömyysjaksot pääsevät venymään useita kuukausia pidemmiksi jaksoiksi, silloin kokemuksen mukaan todennäköisyys ja mahdollisuus uudelleentyöllistymiseen heikentyvät nopeasti, pääministeri varoitti.

Kemiläiset suunnittelevat biodieseltehdasta

Vanhasen ja itälappilaisten keskustelut kestivät yli kuusi tuntia, mutta yhteistä säveltä ei löytynyt. Kemijärveläiset ovat jopa valmiita rakentaman lopetettavan tehtaan viereen uuden tehtaan. Kyseessä olisi biepolttoaineisiin erikoistunut sellutehdas.

- Meillä on yrityksiä, ne eivät ole suomalaisia mutta alan toimijoita, sekä suomalaisia sijoittajia, jotka ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa. Hanke on äärimmäisen hyvä ja kannattava, kertoo Paperiliiton Kemijärven tiedotaja Juha Pikkarainen.

Samoilla linjoilla ovat myös paikkakunnan asukkaat.

- Eikä me mitään tukia tarvita tänne, kun jatketaan tehtaan toimintaa. Muutetaan sitä vähän, tehdään liukusellua ja biodieseliä sen ohessa niin että tehdas tuotta sähköä paikkakunnalle. Kaikkein järkevintä olisi tällainen toiminta, sanoo kemijärveläinen Raimo Oikarinen.

Protestijoukosta halventavia huutoja

Kemijärven kaupungintalolle oli kerääntynyt noin 200-300 mielenosoittajan joukko vastaanottamaan pääministeriä. Mustiin pukeutuneet mielenosoittajat vaativat sellutehtaan toiminnan jatkumista.

- Kyllä minä toivon, että pääministeri ottaa viimein järjen käteen ja tekee kaikkensa, että tämä tehdas täällä säilyy edelleen, sanoi kemijärveläinen Eino Meriläinen MTV:n uutisille.

- Vähän tuntuu siltä, että tämä valtion homma on teatteria ja on ollut sitä alusta asti. Päätökset on tehty jo aiemmin. Tehdas on kuitenkin vielä pelastettavissa, jos poliittinen tahto rupeaa toimimaan. Pallo on hallituksella, toteaa puolestaan sellutehtaan työntekijä Teijo Alaluusua.

Osa paikalle kokoontuneista mielenosoittajista huuteli Vanhaselle myös halventavia kommentteja.

Erityisen epäilevästi kemijärveläiset tuntuvat suhtautuvan suunniteltuun liimapalkkitehtaaseen, jolla ei uskota olevan edellytyksiä menestykseen. Sen uskotaankin vain tuhoavan tukineen alueella jo toimivaa puunjalostusteollisuutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.