Vanhemmat huolissaan nuorten kesätyöpulasta

Vanhemmat ovat huolissaan teinien kasvavasta vapaa-ajasta kesäisin, kertovat Väestöliiton kyselyt.

Taantuma näkyy myös nuorten kesätyöpaikkakatona. 15-16-vuotiaana oli hankalaa löytää hommia jo viime kesänä, mutta tänä vuonna tilanne on vieläkin kehnompi.

Vanhemmat toivoisivat, että oma nuori aloittaisi kesätyöt 15-16 vuoden iässä, mutta töiden saaminen on hankalaa. Esimerkiksi Helsinki tarjoaa tänä vuonna vain 600 kesätyöpaikkaa 16-17 vuotiaille.

Kesällä vanhempia ja nuorempia teinejä huolettaa myös siirtyminen yläkouluun.

-Minkälainen minun täytyy olla, kun menen yläkouluun? Pitääkö olla jo kokeillut päihteitä tai muuta? Siksi tämä seiskaa edeltävä kesä on vähän riskiaikaa, kommentoi projektikoordinaattori Maija Lehtikangas Väestöliitosta

Lehtikangas kehottaa aikuisia viettämään yhteistä aikaa teiniensä kanssa, vaikka mökillä.

-Nuoret kaipaavat läsnä olevaa aikuista, joka säilyy aikuisena. Järjestäkää niitä pieniä tuokioita. Tarjotkaa nuorelle malli, että voidaan vain olla ja pysähtyä, neuvoo Lehtikangas.

(MTV3-STT)

Katso Nina Rahkolan juttu MTV3 Katsomosta (Kymmenen uutiset 18.5.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.