Vanhempien työttömyys voi tuhota koulukiusatun lapsen

Vanhempien työttömyys saattaa olla koulukiusatulle lapselle viimeinen pisara. Uusien tutkimustulosten mukaan koulussa ongelmissa olevan lapsen itsetuhoisuus voi kasvaa rajusti, jos perheen molemmat vanhemmat joutuvat työttömiksi.  

Kierteen katkaisemisessa avainasemassa on perheen sisäinen keskusteluyhteys. Sen merkitys on huikea, kuvaa tutkijatohtori, tilastotieteen lehtori Arto Selkälä Lapin yliopistosta.  

Selkälä on syventänyt ja analysoinut uudestaan viime vuoden kouluterveyskyselyä, johon vastasivat perusopetuksen kahdeksansien ja yhdeksänsien luokkien oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. Vastaajia oli noin 183000.  

-On aika yllättävää, kuinka hurja sosiaalisten taustatekijöiden vaikutus voi olla lasten selviytymiseen, Selkälä sanoo.  

Hänen mukaansa toisen vanhemman työttömyys lisää koulukiusatun lapsen vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja koulutyössä. Vaikeudet suorastaan räjähtävät käsiin, jos molemmat vanhemmat ovat työttöminä. Näin nimenomaan silloin, jos ongelmista ei kyetä keskusteleman lainkaan kotona tai koulussa.  

Kyselyn perusteella vanhempien työttömyyden ja puhumattomuuden riuduttamien perheiden lapsista iso osa kokee ongelmansa laaja-alaisiksi. Laaja-alaisuuden määrite täyttyy, kun lapsella on vaikeuksia koulutehtävissä, sosiaalisissa suhteissa ja tunteissa. Kolmisen prosenttia 8-9-luokkalaisista sijoittuu tähän ryhmään.  

-Jos asioista kyetään keskustelemaan kotona edes silloin tällöin, ongelmat laantuvat todella paljon. Näiden tulosten mukaan keskusteluyhteyden tukeminen esimerkiksi sosiaalityön keinoin näyttäisi olevan keskeinen keino auttaa lapsia, Selkälä arvioi.  

Työttömyys vain osa vyyhteä  

Erikoistutkija Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ei kuitenkaan haluaisi nostaa esiin pelkästään työttömyyttä.  
-Työttömyys on merkittävä asia, mutta lapsen hyvinvointia heikentävät helposti monet muutkin vanhempia kohdanneet ongelmat, hän sanoo. 

-Viime vuosien talousahdingon, työttömyyden ja koulusäästöjen vaikutukset näemme tosin kunnolla vasta myöhemmin.  
Paanasen mukaan on kuitenkin selvää, että keskusteluyhteys on selkeästi suojaava tekijä. Siihen kyselyaineisto ei anna vastausta, heikkenevätkö perheen kyvyt keskustella, kun ongelmat kasaantuvat. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.