Vankien koevapaus alkanut kangerrellen

Kännykällä valvotun koevapauden tarkoitus on osaltaan pienentää kasvanutta vankimäärää.

Vankilan ulkopuolista normaalielämää harjoittelee tällä hetkellä vasta kuusi vankia. Heidän liikkeitään seurataan sähköisesti kännykän avulla. Valvottu koevapaus on osa lokakuun alussa voimaan tullutta vankeinhoidon kokonaisuudistusta.

Apulaisosastopäällikkö Jari Lohi oikeusministeriöstä kertoo, että hitaalle alulle on syynsä.

- Vangin elämään perehtyminen ja tukitoimien järjestäminen vaativat hirvittävän suuren työn, siksi se ei ole niin yksinkertaista, että avataan ovi, päästetään 500 vankia ulos ja annetaan kännykkä kouraan.

Tavoitteena on, että koevapaudessa olisi tänä vuonna 25 vankia ja vuoteen 2011 mennessä jo 500. Valvotun koevapauden tarkoitus on osaltaan pienentää kasvanutta vankimäärää, joka on noussut jo 4000:een.

Oikeusministeriö selvittää parhaillaan etävalvonnan laajentamisen mahdollisuutta myös lievistä rikoksista tuomittuihin ja tutkintavankeihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.