Vankien määrä väheni

Vankien määrä Suomessa on vähentynyt viime vuonna parilla sadalla henkilöllä. Keskimäärin viime vuonna vankeja oli päivittäin noin 3550.

Vankeus- ja sakkovankien määrät pienenivät, sen sijaan tutkintavankeja oli aiempaa enemmän.

Tiedot käyvät ilmi Rikosseuraamusviraston Tilastokeskukselle toimittamista vankiluvuista.

Naisia oli seitsemisen prosenttia kaikista vangeista. Myös alle 21-vuotiaiden nuorten vankien määrä väheni.

Elinkautiseen tuomittuja oli viime vuoden viimeisenä päivänä yli 140. Luku on ollut viime vuosina kasvussa.

Viime vuoden toukokuun vankirakenneselvitys kertoo, että noin 40 prosenttia vangeista oli tuomittu henki- ja väkivaltarikoksista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.