Vankiloissa ei ole riittävästi sijaa lapsille

Suomen vankiloissa ei ole riittävästi sijaa lapsille. Eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion mukaan lapsen pääsy äidin tai isän mukana vankilaan saattaa pahimmillaan kokonaan estyä, koska äiti-lapsipaikkoja ei ole tarpeeksi.

Lasten sijoittamisessa vankilaan on muitakin ongelmia. Vankilaan joutuville vanhemmille ei aina edes kerrota, että oman lapsen voi saada mukaan. Vanhemmat ovat saaneet tietoa asiasta muun muassa tuttavilta, ulosotosta ja asianajajilta.

Päätöksestä ilmenee, että kuntien sosiaalitoimessa ei tunneta riittävän hyvin vankiloiden olosuhteita ja lasten etua arvioivien lastensuojeluviranomaisten lausunnot ovat olleet puutteellisia. Ratkaisun perusteella on mahdollista, että kunnan viranomaiset ovat puoltaneet lapsen ottamista vankilaan, vaikka jälkikasvu ei vapaudessa ole juurikaan ollut äitinsä kanssa tekemisissä.

Paunion näkemykset liittyvät Hämeenlinnan ja Vanajan vankiloiden äiti-lapsiosastoille viime vuonna tehtyihin tarkastuksiin.

Oikeusasiamies haluaa oikeusministeriön ja Rikosseuraamusviraston ilmoittavan ensi vuoden marraskuun loppuun mennessä, mihin toimiin kannanotot ovat johtaneet.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.