Mainos

Vantaan bussipalo ehkä tuhopoltto - aiheutti miljoonavahingot

Vantaan linja-autovarikon tuhoisa tulipalo saattoi olla tuhopoltto, kertoo Pohjolan Matkan toimitusjohtaja Johanna Lehtonen.

Lehtosen mukaan pelastushenkilökunta on löytänyt jälkiä, jotka viittaavat tuhopolttoon. Lehtosen mukaan on varmaa, ettei palo lähtenyt liikkeelle ainakaan kalustosta.


Yhdeksän linja-autoa tuhoutui palossa, ja viisi tai kuusi autoa tuhoutui korjauskelvottomiksi, Lehtonen kertoo. Palo aiheutti Pohjolan Matkalle vähintään 1,5 miljoonan euron vahingot. Palossa tuhoutui lähinnä melko uutta kalustoa. Henkilökunta siirsi osan autoista pois tulipalon tieltä, mikä pienensi vahinkoja.

Pohjolan Matka järjestää tuhoutuneiden linja-autojen tilalle korvaavaa kalustoa. Tulipalo ei aiheuta linja-autoliikenteessä vuorojen peruuntumisia tai myöhästymisiä. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.