Vantaan kaivauksilta uusi kohulöytö: Karhuko se on?

Tiedekeskus Heurekan järjestämillä arkeologisilla yleisökaivauksilla Vantaan Jokiniemessä löydettiin lukuisia tuhansia vuosia vanhoja esineitä. Päätöspäivänä etsinnät huipentuivat toisen savi-idolin löytämiseen.

Heurekan julkaiseman kuvan perusteella esine näyttää karhuhahmolta. Edellisen päivän löytö muistutti sikiötä. Kummatkin esineet löysi arkeologian harrastaja Kyllikki Rosenström. Esineet ovat kivikauden puolivälistä lähes 6 000 vuoden takaa. Ne edustavat kampakeraamista kulttuuria.

Kaivauksia johtaneen arkeologi Jan Fastin mukaan löydöt tulivat kohdasta, jossa oli kaksi hautaa lähekkäin. Vainajista ei ollut säilynyt jälkiä.

Fast johti yleisökaivauksia myös vuosina 1990–94, kun ne järjestettiin edellisen kerran Jokiniemessä. Silloinkin alueelta löydettiin savi-idoli, joka esitti parrakasta miehen päätä. Löydös sai kansainvälistä huomiota.

– Nyt tehdyt löydöt ovat vieläkin hienompia ja aivan omaa luokkaansa, koska ne ovat säilyneet niin hyvin. Nämä savi-idolit ovat parasta museokamaa. Tällaiset esineet kertovat muinaisten ihmisten elämästä paljon enemmän kuin esimerkiksi ruukunpalat. Näistä saadaan hienot näytteet kivikautisesta kulttuurista Kansallismuseoon, Fast hehkuttaa.

Kymmenpäiväisillä kaivauksilla työskenteli lähes sata arkeologiasta kiinnostunutta, ensimmäistä kertaa kaivauksiin osallistunutta Helsingin yliopiston alumnia, Arkeologian harrastajat Ango ry:n jäseniä ja kokeneita arkeologeja ohjaajina.

Heureka järjestää yleisökaivaukset Jokiniemessä ensi kesänä laajemmalla alueella ja pidempikestoisina.

 – Kokemuksen perusteella on varmaa, että innokkaita kaivajia löytyy ja saamme uuden kosketuksen kivikauden kulttuuriin” toteaa Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.