Vapaa-ajan matkailu lisääntyi kesällä hieman

Suomalaisten into matkailla pysyi heinäkuussa lähes viime vuoden tasolla. Vapaa-ajan matkailu lisääntyi viimevuotisesta prosentin verran.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaiset tekivät heinäkuun aikana lähes 4,5 miljoonaa vapaa-ajan matkaa. Näistä 580 000 suuntautui ulkomaille. Kotimaassa reissuja tehtiin noin 3,9 miljoonaa.

Ennakkotietojen perusteella selvä muutos näyttää olevan vain siinä, että suomalaiset yöpyivät Virossa enemmän kuin viime vuoden kesällä. Sen sijaan laivalla yöpyminen on vähentynyt.

Tutkimukseen haastateltiin elokuussa 1545:ta Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta henkilöä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.